PAKSUNA on blogi neljänkymmenen viikon, eli yhdeksän kuukauden mittaisesta ajanjaksosta, jonka pääaiheena on - yllätys, yllätys: raskaus!

Tarkennettuna sanoisin, että kyseessä on juuri minun raskauteni; ei naapurin Vilman, serkkuni, eikä valitettavasti myöskään koirani raskaus.

Nokkela ihminen varmasti osasi kätevästi jo lukea rivien välistä tervetulotoivotukset ja kaiken muun oleellisen. Teille muille voin vain sanoa, että tervetuloa lukemaan blogiani ja toivottavasti sinulle jää edes muutamia mielenkiintoisia, vaikkakin ehkä epäoleellisia asioita mieleesi. Kommenttien jättäminen on toki myös enemmän kuin suotavaa. Kiitos.

tiistai 26. lokakuuta 2010

21+4

RAKENNEULTRA

Nyt on takana myös rakenneultra, joka suoritettiin siis Espoon Jorvissa. Kaikki sujui hyvin ja vauva oli kovasti liikkeessä. Ultrassa kaikki oli siis hyvin ja istukka oli takaseinämässä.

Lopulta katsottiin myös sukupuolta ja tyttöhän sieltä meille lupailtiin.

Tässä olisi tämän päivän maha (huomatkaa taustalla Vaaleanpunainen Pantteri):




UUDET OIREET

Parin viikon aikana on ilmennyt myös muutamia uusia oireita, kuten lonkkien ja lantion kipuilu. Kipu ei onneksi kuitenkaan ole ollut suurta tai muutenkaan arkea haittaavaa. Se tuntuu lähinnä esimerkiksi lenkittäessä koiria, noustessa portaita, vaihtaessa asentoa tai muuten vain tietyissä asennoissa. Yleensä vain vihlaisee ikävästi, mutta homma korjaantuu nopeasti vaihtamalla asentoa.

Tämän lisäksi olen myös huomannut sen, että jos istun pitkään samassa asennossa alkaa ylävatsani puutua vasemmalta puolelta, juuri rinnan alta. Tunne on erittäin outo, sillä en ole koskaan kokenut puutumista missään vatsan alueella!

Kohdun kasvu aiheuttaa välillä myös kipua kohdun reunoilla. Varsinkin alamahaa vihloo toisinaan ikävästi aamulenkeillä. Tämä on ollut kuitenkin hyvin satunnaista ja se menee aina pian ohi.

Niin ja tämän lisäksi en voi enää nukkua yhtä kokonaista yötä putkeen käymättä välillä vessassa, sillä kohtu tuntuu jo painavan sen verran rakkoa!

NE IHANAT POTKUT

Tässä vaiheessa vauva potkii jo melko lujaa. Tunnen liikkeitä monta kertaa päivässä ja ne ovat jo niin kovia, että ne pystyy helposti näkemään ja tuntemaan ulkopuolelta.

Iltaisin meinaa ihan naurattaa jo poikaystävääkin, kun laittaa käden vatsalle ja iskuja sen kun vain tulee tiheään tahtiin!

Tässä sitten vain odotellaan, että milloinka ilon kiljahdukset muuttuvat tuskan karjahduksiksi.

maanantai 4. lokakuuta 2010

18+3

RASKAUSTESTI

Raskaustestin tekeminen oli samaan aikaan jännittävää, pelottavaa ja helpottavaa. Kävin ostamassa noin pari päivää oletettujen kuukautisten alkamispäivää myöhemmin raskaustestin. Ajattelin, että teen sen vasta seuraavana aamuna, sillä tulos olisi luotettavampi aamuvirtsasta tehtynä, jolloin arvot ovat selkeämmät. No toisin kävi. Yhtäkkiä vain päättäväisesti nappasin testin mukaani vessaan ja sen kummemmin ajattelematta mitään pissasin siihen tikkuun!

Ei kai siinä sitten auttanut muuta kuin huokaista syvään ja tuijottaa sitä tikkua. Huomasin pinkin viivan tummenevan ja tummenevan. Siinä vaiheessa minulta pääsi yhtaikaa ilmaan kirosanoja ja nauru. Ensimmäiset ajatukset olivat: "Wow mä olen oikeasti raskaana! Musta tulee äiti!"

Tunteet olivat tietysti sekalaiset: samaan aikaan onnea, iloa, innostuneisuutta, epävarmuutta ja pelkoa.

POIKAYSTÄVÄ

Nappasin tietysti heti puhelimen käteeni ja soitin ensin poikaystävälleni. Hän vastasi ja minulta pääsee ensimmäisenä nauru ja sanat "I'M SOOOOO PREGNANT!"

Langan toisessa päässä puhuu viileä ääni, joka toteaa, että hän on kirjastossa ja soittaa takaisin myöhemmin.

Tietystikään asia ei tullut hänelle yllätyksenä  ja itselläni ei ollut paineita kertoa, sillä asiasta oli keskusteltu monta monituista kertaa.

YSTÄVÄ NRO 1

Eräälle ystävälleni olin jo muutaman päivän ajan heittänyt puolitotista läppää, että olen varmaan raskaana. Siinä vaiheessa kaverini kommentit olivat tyyliä: "Oikeesti mä en tiedä pitäiskö itkeä vaiko nauraa, jos oot raskaana!"


Kun tosi oli kyseessä ja soitin kyseiselle ystävälle taas naurun ja järkytyksen sekaisin tuntein ja ilmoitin uutiseni, ei hän enää osannut sen kummemmin järkyttyä. Hän totesi vain "Mieti sun sisälläs kasvaa ihminen! Siistiä!"


Nykyään tämä henkilö on sisäistänyt hyvin raskauteni, ja hän on itsekin hyvin lapsirakas ihminen, joten hän odottaa lapsen syntymistä innolla. Ystävälläni on varmasti monet lässytykset lässytettävänä ja monet vauvan villasukat neulottavina.

YSTÄVÄ NRO 2

Toiselle ystävälleni kerroin muutaman päivän sulattelun jälkeen, sillä tiesin järkytyksen olevan valtaisa - niin kuin olikin!


Kyseinen ihminen kuitenkin tottui ajatukseen nopeasti, eikä lapsirakkaana voinut välttyä puhumasta innokkaana niin nimistä kuin häkkisängyn verhoilustakaan. Monta päivää kului höpötellen niitä näitä vauvoista ja raskausajasta.


Nykyään raskauteni on ystävälleni ihan normaali asia ja hänellä olikin hetken aikaa työn takana yrittää olla puhumatta asiasta niin kuin kaikki jo tietäisivät - eli monet kerrat tieto melkein lipsahti hänen huuliltaan esimerkiksi entisten luokkalaisteni tietooni, kun he kyselivät mitä minulle kuuluu. Yritä siinä sitten vastailla "Joo hyväähän sille", eikä "Itseasiassa eilen se tunsi ekaa kertaa liikkeitä!"


VANHEMMAT

Äidille tiedottaminen kävikin erityisen helposti.


Olin juuri tulossa kotiin toripäivän jälkeen ja ensimmäiseltä neuvolakäynniltä. Jätin laukkuni portaikkoon rynnätessäni suoraan vessaan.


Äiti oli siinä vaiheessa tullut myös kotiin ja nähnyt laukusta pilkistävän lapun: "Liikunta raskauden aikana". Noin puolen tunnin television katsomisen jälkeen äiti tulee ja osoittaa laukkuani, jonka olin nostanut sohvalle: "Sulla oli tuolla jotakin lappuja, että onko tää homma nyt sitä miltä näyttää?"


"Joo."


Eikä mitään. Ei hermoromahdusta. Ei kauhistelua. Ei itkua. Ei "oletko varma, että tiedät mitä olet tekemässä"-puhuttelua.


Äiti otti asian kylmän viileästi. Iloisesti ja luottavaisesti.


Siinä hetki meni keskustellessa ja vastatessa peruskysymyksiin. Hän vain totesi "No kyllä mä tiedän, että sä tiedät mitä oot tekemässä."


Eikä keskustelu edes ollut mikään vakava! Äiti nauroi ja tuntui olevan muutenkin asiasta onnellinen. Toisaalta miksei olisi. Ikää naisella on pian 60-vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että toinen jalka on kohta jo haudassa. Eli parempi alkaa niitä lapsenlapsia kohta tulemaan, ennen kuin hauta kutsuu!


Nykyään tuo nainen ei osaa puhua muusta kuin vauvanvaatteista ja odottaa kovasti lapsenlapsen syntymistä!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

18+2

ALKURASKAUDEN PIKAKELAUS

Raskaustesti näytti positiivista heti ensimmäisellä kerralla, 31.7.2010, eikä epäilyksen varaa jäänyt. Ensimmäinen neuvolakäynti oli 12.7.2010 raskausviikolla 6+3.

Mielestäni olen päässyt melko vähillä oireilla ja ongelmilla ainakin tähän asti raskautta. Alkuraskauden suurin ongelma oli väsymys. Helteiden aikana vaivasi myös se, että kaikki ruoat tuntuivat ällöttävän. Alussa laihduinkin noin viisi kiloa. Sinänsä pahoinvointia ei sen kummemmin ollut, vaikka olo ei aina ollutkaan järjin tukeva.

Tämän lisäksi jossakin vaiheessa rinnat olivat niin kipeät ja turvonneet, että ei voinut oikeasti nukkua kyljellään tai juosta ilman tuskan kiljahduksia! Myös yleinen uupumus ja hengästyminen olivat tuttu tunne.

Sain myös palautetta käytöksestäni kesän loppupuolella. Itse en jaksanut katsella samoja ihmisiä päivästä toiseen, sillä olin jatkuvasti väsynyt ja kiukkuinen. En tiedä oliko kyseessä hormonien myllääminen vai ainoastaan yhdistelmä: työ+helle+väsymys+uupumus. En kuitenkaan ollut millään tavalla kekustelukykyinen, vaikkakin torille piti aina asiakaspalveluun skarpata!

VARHAISULTRA + NISKAPOIMU-ULTRA

Helteiden keskellä oli myös tuo varhaisultra. Jopa itse lääkäri sanoi paikkakunnan ultralaitteita antiikkisiksi! No asian pointti oli kuitenkin se, että alateitse suoritettavassa ultrassa näkyi selkeästi yksi sydämmensyke (itse en tajunnut mistään mitään). Tämän lisäksi lääkäri totesi, että saattaa tuolla toinenkin olla, mutta saattaa olla myös sykkivä napanuora tms.

Eipä siinä sitten muu auttanut kuin odotella seuraavaan ultraan, joka suoritettiin Kuopion keskussairaalassa. Kyseessä oli niskapoimu-ultra, jossa oli tarkoitus mitata sikiön niskaturvotus ja yhdistää tulokset raskausviikolla 9 otettuun verikokeeseen. Jännitti tietysti mielettömästi, sillä nyt saisin tietää, onko tulossa kaksoset vai vain yksi lapsi! 

Tutkimuksen suorittanut kätilö oli aivan mahtava ja todella mukava. Siinä sitten leviteltiin geeliä alavatsaan ja ei kun ultrailemaan! Siinä vaiheessa tietysti selvisi heti se, että yksi sikiöhän siellä vain veti sikeitä. 

Jouduin herättelemään sikiötä kääntymällä nopeasti kylkiasentoon ja takaisin selälleen. Ensimmäisellä kerralla sikiö vain vähän venytteli ja vaihtoi nukkuma-asentonsa kylkiasentoon. Toisella kerralla alkoi aivan älytön hyppiminen ja liikkuminen. 

Sikiön koko vastasi rv 12+0, eli neljä päivää vähemmän kuin mitä oletettu (12+4). Laskettua aikaa ei kuitenkaan tarvinnut muuttaa, sillä ero oli 4 päivää, ei 5.

Niskaturvotus oli 1,1 mm, mikä on ihanteellinen tulos. Down-riskiksi tuli paras mahdollinen arvo alle 24-vuotiaiden ryhmässä, eli 1:100 000. Keskiarvo on 1:2000.