Nyt on takana myös rakenneultra, joka suoritettiin siis Espoon Jorvissa. Kaikki sujui hyvin ja vauva oli kovasti liikkeessä. Ultrassa kaikki oli siis hyvin ja istukka oli takaseinämässä.
Lopulta katsottiin myös sukupuolta ja tyttöhän sieltä meille lupailtiin.
Tässä olisi tämän päivän maha (huomatkaa taustalla Vaaleanpunainen Pantteri):
UUDET OIREET
Parin viikon aikana on ilmennyt myös muutamia uusia oireita, kuten lonkkien ja lantion kipuilu. Kipu ei onneksi kuitenkaan ole ollut suurta tai muutenkaan arkea haittaavaa. Se tuntuu lähinnä esimerkiksi lenkittäessä koiria, noustessa portaita, vaihtaessa asentoa tai muuten vain tietyissä asennoissa. Yleensä vain vihlaisee ikävästi, mutta homma korjaantuu nopeasti vaihtamalla asentoa.
Tämän lisäksi olen myös huomannut sen, että jos istun pitkään samassa asennossa alkaa ylävatsani puutua vasemmalta puolelta, juuri rinnan alta. Tunne on erittäin outo, sillä en ole koskaan kokenut puutumista missään vatsan alueella!
Kohdun kasvu aiheuttaa välillä myös kipua kohdun reunoilla. Varsinkin alamahaa vihloo toisinaan ikävästi aamulenkeillä. Tämä on ollut kuitenkin hyvin satunnaista ja se menee aina pian ohi.
Niin ja tämän lisäksi en voi enää nukkua yhtä kokonaista yötä putkeen käymättä välillä vessassa, sillä kohtu tuntuu jo painavan sen verran rakkoa!
NE IHANAT POTKUT
Tässä vaiheessa vauva potkii jo melko lujaa. Tunnen liikkeitä monta kertaa päivässä ja ne ovat jo niin kovia, että ne pystyy helposti näkemään ja tuntemaan ulkopuolelta.
Iltaisin meinaa ihan naurattaa jo poikaystävääkin, kun laittaa käden vatsalle ja iskuja sen kun vain tulee tiheään tahtiin!
Tässä sitten vain odotellaan, että milloinka ilon kiljahdukset muuttuvat tuskan karjahduksiksi.
